Velka numeroina – elokuu

Rummun pärinää… Lisää rummun pärinää…

Nyt se hetki on ihan oikeasti täällä. Olen maksanut kulutusluottoni pois! Laitoin ensin vahingossa viime vuoden elokuun taulukon tuohon, mutta en ottanutkaan sitä pois koska siitä näkee yhdellä silmäyksellä mitä oli vuosi sitten. Kun sen on nähnyt voi siirtyä katsomaan alempaa taulukkoa.

Vaikka laskelmallisesti tämä on ollut selvä juttu, itselle jo pidemmän aikaa ja lukijalle viimeistään kesäkuun rykäisyn jälkeen, on tämä silti aivan uskomaton hetki!

Kymppitonni velkaa on nyt kankkulan kaivossa. Paikassa nimeltä Hukka. Maata kiertävällä radalla. Tai no, ainakin maksettu pois. OUJEE! Pääsen vihdoin tekemään postauksen jota olen joskus lupaillutkin, ”näin maksoin 10 000€ kulutusluottoa x kuukaudessa!”. Se tulee tässä pian. Hekumoin siinä sitten lisää. Nyt päästään toisten taulukoiden kimppuun. Saanko esitellä, lainat Opinto ja Asunto!

Noin. Tein molempiin lainoihin ylimääräiset lyhennykset niin että opintolainaan laitoin 150€ ja asuntolainaan 250€ normilyhennysten päälle. Kokonaisuudessaan velkaa suli 1172€ ja sentit päälle. Ja tietysti lainojen korot. Ensi kuusta alkaen tarvitsee enää keskittyä opintolainan maksamiseen ja bonuksena asuntolainan ylimääräisiin lyhennyksiin.

Jos joku olisi vuosi sitten sanonut että tässä ollaan, olisi se tuntunut kuitenkin vielä liian kaukaiselta. Sinnikkyys kuitenkin palkitaan! Mitähän vuoden päästä… Tästäkin aiheesta lisää piakkoin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *