Tuhluri II

Joulukuussa 2014 olen kirjoittanut otsikolla Tuhluri muuttamiseen liittyen kuluista ja hankinnoista joita tein.

Olin siis tuolloin tehnyt päätöksen muuttaa omakotitalosta pois. Muutin pieneen edulliseen kerrostaloasuntoon vuokralle ja toivoin että talo menee kaupaksi (meni se lopulta. Halvalla.). Vanhassa talossa oli vuosien aikana kirppareilta ja ilmaiseksi saatuja huonekaluja, mikään ei kunnolla sopinut toisiinsa. Kotini oli monen monituisen tavaran ja huonekalun loppusijoituspaikka ja siltä se näyttikin. Sopi silloiseen elämänvaiheeseen mainiosti, ei siinä.

Case Sohva: Tuhluri ykkösessä kerroin että olin ostanut sohvan. Ensimmäisen uuden sohvani. Olin mielestäni tehnyt ok kaupan vaikka en ollut ottanut sitä kalleinta ja kestävintä kangasta. Sohva oli tuon ajan trendisohva. Massiivinen, kulmikas L-mallinen kangassohva. Rahin kanssa kuljetusmaksuineen 1350€. Ensimmäinen 6kk oli korotonta maksuaikaa.

SOHVATILANNE NYT: Sohva on edelleen käytössä. Rahi on ollut pari vuotta varastossa ja tilalle otettiin uusi halpa sohvapöytä. Sohvan kankaat ovat hyvässä kunnossa eli vaikka sohvan vakiokalustoon on kuulunut koko sen eliniän yksi alakoululainen hunsvotti, yksi aikuinen ja lähes koko sohvan eliniän myös toinen aikuinen, ei kankaissa ole moitetta. Istuintyynyissä alkaa olla koloumia ja tyynyt eivät ehkä ihan pysy linjassa mutta kunto on oikein hyvä ottaen huomioon että sitä on käytetty koko ajan hyvinkin aktiivisesti. Kuuden vuoden ikäinen sohva mennee vielä vuoden verran. Puoliso haluaisi jo uuden ja modernimman mutta minä en nyt ole kykeneväinen ostamaan ja makselemaan yhtään ylimääräisiä huonekaluja. Jos uusi sohva tulee, hän sen joutuu tässä tilanteessa itse maksamaan. Hintaa olohuoneen keskipisteelle on tullut siis keskimäärin 225€ / vuosi tai 18,75€/kk.

Case Kahvinkeitin: Ykkösosassa kuusi vuotta sitten olin myös ostanut kahvinkeittimen. Tämä on tärkeä asia koska kahvi on itselle tärkeää. 70€ maksanut Philipsin termoskeitin joka syrjäytti 170€ maksaneen Moccamasterin termoskeittimen. Moccamasterin termoshan on ihan sekundatuote toisin kuin nimestä voisi päätellä.

KAHVINKEITIN NYT: Philipsin keitin on käytössä tänäkin päivänä (hetken aikaa oli välillä käytössä monimutkainen vekotin joka oli sitten liian monimutkainen lopulta) mutta on siirtynyt kotoa yrityksen toimistolle. Tätä kirjoittaessa juon itse asiassa tuolla kuusi vuotta sitten ostetulla keittimellä keitettyä kahvia 🙂 . Tässä kohtaa keittimen kuukausihinta on alle euron ja uskon että laite kestää vielä pitkän aikaa. Keskihinta vuositasolla on nyt 11,65€.

Case Televisio: Vaihdoin telkun tuumakokoa 32″ –> 42″ myös samaan aikaan eli kuusi vuotta sitten. Hintaa uudella televisiolla oli toimituskuluineen 350€ mikä tuntui edulliselta. Hyvät arvostelut kuitenkin saivat vakuuttuneeksi. Tuolloin erilaiset älylliset ominaisuudet telkuissa eivät olleet ollenkaan ajankohtaisia vaan hifistelyä joten peruskone oli kyseessä.

TELEVISIO NYT: Televisio asuu taloudessa edelleen. Nykyään lapsen huoneessa ja on käytössä päivittäin. Kuusi vuotta vanha perustelkkari toimii kuitenkin mainiosti lapsen viihdekeskuksena ja pleikkarin kautta onnistuu Netflixin katsominen vaikka itse televisiossa ei tuollaisia appiominaisuuksia olekaan. Varsin hyvin palvellut kone todennäköisesti tulee toimimaan vielä ainakin jonkun aikaa. Tässä vaiheessa television hankintahinta on maksanut vuodessa keskimäärin 58,5€ , eli noin 4,85€/kk.

Oletko sinä laskenut tiettyjen tavaroiden keskimääräistä vuosihintaa? Näin näppärästi käyttötavaran arvo konkretisoituu. Tässäkään ei tarvinnut odottaa kuin kuusi vuotta että voi todistaa tuhlailun olevan joskus ihan järkevää rahankäyttöä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *