Suunnitelma ”pieniin pahoihin” velkoihin vuodelle 2021

Nyt on käynyt niin että aloitan uuden vuoden VAIN kahdella eri velalla. Eteneminen velkojen suhteen on ollut erilaista kuin mitä syyskuussa kaavailin. Se on ollut nopeampaa mutta myös eri tavoin kohdennettua miten asiat alunperin näin. Toki suunnitelmia on tehty muokattavaksi.

Selkein ero veloissa vuoden 2020 ja 2021 välillä on se että sekä Bank Norwegianin Visa että S-Pankin Visa ovat poistuneet listoilta. Korttien lyhennyssumma on ollut verrannollinen lainan suuruuteen mutta Debt Free Planner -sovellukseen olen antanut näille korteille lyhennyssummiksi 30€ ja 55€. Näin ollen 85€ kohdentuu muuhun velkaan enemmän per kk. Velanmaksua tehostaa toki korkojen ja laskutusmaksujen pois jääminen.

Laskennalliset lainanhoitokulut kuukaudessa olisivat siis 150€ käyttölainaan ja 145€ luottokorttiin. Molemmat jäljellä olevat ovat Nordeasta. Kortin kk-lyhennys pienenee progressiivisesti sitä mukaa kun lainasaldo laskee. Kuukausittainen lumipallolyhennys toki pysyy samana koko ajan. Noin 385€ menisi siis joka tapauksessa seuraavaan lyhennettävään lainaan + kaikki ylimääräinen ansio.

Seuraava tuhottava laina

Tässä ei ole muuta järkeä muuta kuin psykologinen kulma mutta olen päättänyt tuhota käyttölainan ensin. Siinä on puolta pienempi korko eli se pitäisi jättää viimeiseksi. Mutta kiinteän kk-lyhennyksen vuoksi siinä ei ole lainkaan jouston varaa. Luottokortilta voin ottaa aina takaisin jos jotakin ennalta arvaamatonta tapahtuu, sen puljaamista siis jatkan viimeiseen asti. Käyttölaina on lyhentynyt tasaisen varmasti siitä lähtien kun se on otettu mutta nyt olisi hyvä aika vauhdittaa tuon olemassaolon lakkaamista.

Toimintasuunnitelmana on käyttää pari kuukautta alkuvuodesta siten että

a) teen suunnitelman mukaiset kk-lyhennykset ja pienen lisälyhennyksen käyttölainaan. Kuukaudessa velka pienenisi noin 250€.

b) teen suunnitelman mukaiset lyhennykset sekä lisäansioiden siirrot luottokortille.

Maaliskuussa on tavoitteena saada noin 1000€ ylimääräinen tulo yrityksestä. Tämän, sekä luottokortille kertyneiden lyhennysten avulla saisin käyttölainan nolliin. Jos hyvä onni jatkuu niin tämä voi tapahtua jo helmikuun lopussa.

Vuoden 2021 huhtikuusta eteenpäin maksettavana olisi pienistä lainoista vain Nordean luottokortti. Velkasaldo lähtee noiden siirtojen jälkeen aina tapista eli sieltä 3000€:sta. Kesäkuussa odotellaan lomarahoja jotka suurelta osin toki menevät ulosottoon mutta yli jäävällä rahalla toki lyhennetään näitäkin velkoja.

Tuleva puoli vuotta voi sisältää runsaasti muuttujia molempiin suuntiin mutta tavoitteeksi luottokortittomuuteen asetan heinäkuun 2021. Tämä esittäisi sellaista hetkeä jolloin olisin kulutusluotoista vapaa. Ulosotossa olisi ainoana velkana opintolaina joka sekin puolessa vuodessa olisi lyhentynyt usealla tuhannella eurolla.

Kun vuotta 2020 on enää pari viikkoa jäljellä näitä pieniä lainoja on yhteensä 5300€. Käyttölainasta menee vielä kuun viimeisenä päivänä lyhennys eli vuosi 2021 alkaa noin 5160€ velkamäärällä. Arvatenkin hienoa palata joskus lukemaan tätä kohtaa, sitten kun ollaan nelosella tai kolmosella alkavassa luvussa. Tai ykkösellä. Alle tonnin. Ja lopulta luvussa 0€.

Olisin voinut tietysti aiemminkin herätä taas tähän ja vaikka yhdistää lainat jollain palvelulla. Mutta on tämä lainanmaksukierros mennyt näinkin aika nappiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *