Pisteet pois kuleksimasta

Serla-klubi loppuu. Ilmeisesti se ei juuri ketään hetkauta. Ei minuakaan oikeastaan. Tulipa vain mieleen pari päivää sitten että tuollainenkin on ja sinne olen aina joskus paperipakettien koodeja naputellut. Yli vuoteen en ole tainnut muistaakaan koko asiaa mutta jostain tämä mieleen tupsahti.

Menin katsomaan mikä pistetilanne mahtaa olla, ja siellä odotti ilmoitus että klubi loppuu / sulkeutuu 3.6.2019. On siis hyvä hetki lunastaa pisteensä pois!

Klubin palkintotarjonta oli muuttunut ja parantunut, en muistanut että sieltä olisi ollut mahdollista saada myös lahjakortteja! Omat pisteet eivät mihinkään riittäneet mutta muutamia osallistumisia Särkänniemen rannekearvontaan laitoin. Saapa hetken jännätä että vienkö lapsen huvipuistorientoihin Tampereelle vaiko en!

Jos sinulla on tuolla pisteitä niin käypä tekemässä niille jotakin ennen kuin ne sukeltavat bittien syvyyksiin.

Äitienpäivän onnitteluina näin yh-isänä sain mukavan yllärin vakuutusyhtiö Ifiltä. Sieltä tuli asiakasmaili jolla sai lunastettua äitienpäivän kunniaksi itselleen jäätelökupongin. Logiikkaa tässä nyt ei tuntunut olevan oikein mitenkään päin mutta jos saa ilmaista jäätelöä niin ei siinä järkeä tarvitakaan! Isänpäivä sijaitsee kylmän ja kostean vuodenajan keskiössä, silloin juhlitaan sukilla ja boksereilla. Todennäköisesti jätskikupongin saa lapsi käyttää mielensä mukaan. Ensimmäinen isälle ja lapselle osoitettu äitienpäivälahja mistä olen kuullut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *