Lainat numeroina – huhtikuu

Lainoissa on tapahtunut eloa. Liiketilan laina ja asuntolaina olivat vasta lähdössä maksuun kun taulukoissa tuli tauko. Ensimmäinen kuva on edellinen julkaistu taulukko lokakuulta.

Ja alla tilanne siitä mitä se on huhtikuun maksujen jälkeen.

Mökkilainaa olemme maksaneet lisälyhennyksin säännöllisesti. Suunnilleen tuplat siitä mitä ohjelman mukaan pitäisi suorituksia laittaa. Tämä menee oman suunnitelman mukaisesti ja tuota nitistellään sitä mukaa kun vain löysää rahaa on. Lainassa lyhennysosa kasvaa koko ajan kivasti ja korkojen osuus jää pienemmäksi. Mökkilainaan on alunperin otettu LyhennysJousto joten halutessamme voimme ottaa ilman erillisiä ilmoituksia lyhennysvapaita ja maksaa vain korkoja. Joustoa saa käyttää 10% alkuperäisestä lainamäärästä eli 2300€ verran. Vielä lyhennämme lainaa mutta koska tilanteet muuttuvat, voimme jossain vaiheessa vapauttaa rahavirtaa toisiin kohteisiin. Korkojen osuus tällä hetkellä noin 40€ tuossa lainassa. Se on korkeakorkoisin noista lainoista joten ihan hyvä tuota nitistellä entisestään.

Asuntolaina on alkanut lyhentymään. Viitisensataa kuussa lunastamme kotia omaksi. Vuosi sitten asuntolainoja oli kolme joista kahta pienintä maksettiin ensin pois. Noin vuoden aikana asuntolaina on tippunut 165 000€ –> 158 315€. Tämä pyörii itsestään ilman sen kummempia ajatuksia. Asumisesta maksetaan, oli se sitten vuokraa tai lainaa. Maksamme pienempää lyhennystä + vastiketta mitä maksaisimme vuokraa samanlaisesta kodista. En myös halua ainakaan tässä elämäntilanteessa maksimoida kassavirtaa asuntolainan lyhennykseen, vaan myös muihin varallisuuden muotoihin.

Siksipä liiketilan ja siihen liittyän rahoitusvastikkeen osilta on tapahtunut muutoksia. Liiketilan pankkilainaosuus pyörii pienellä lyhennysosuudella. Tein siihen 3,5kk lyhennyksiä vastaavan lisälyhennyksen mutta niin että raha kohdistui tuleviin lyhennyksiin. Tarvittaessa voimme olla maksamatta tulevina kuukausina lyhennysosuuksia. Aikomuksena kuitenkin pitää ajallista puskuria noissa lyhennyksissä eli maksaa kuukausittain lyhennyksen, siirtäen ennakolta lyhennettyjä kuukausia koko ajan eteenpäin. Rahoitusvastikkeen laskelmien kohdalla olen pariin otteeseen tehnyt muutoksia kun olen laskenut tuota uudelleen. Täsmällistä tietoa rahoitusvastikkeen suuruudesta ei ole mutta annettujen tietojen perusteella (lyhennysaikataulu ja lainan korko) lukeman pitäisi olla nyt melko tarkka. Liiketilamme maksaa itseään vaivihkaa omaksi, pieni siivu kerrallaan.

Uutena sarakkeena on rutkasti uutta velkaa otsikolla Sijoitusasunto. Ostimme kämpän ihan juuri, mietittyämme paria eri kohdetta. Sijoitusasunto on sijaintinsa ja tiettyjen ominaisuuksien vuoksi tarkoitettu pidettäväksi noin puolentoista vuoden – kahden vuoden ajan. Kassavirran sijaan tuossa on arvonnousupotentiaali melkoinen ja koska saimme asunnon alle markkinahinnan tutun kautta, uskalsi tuohon tarttua. Meillä on lainat melko maksimissa ja tämän lainan kohdalla teimme kompromissin niin että lainassa on ensi alkuun korkeampi korko ja vuodenvaihteessa se laskee pienemmäksi. Lainasumma ei siis alussa juuri lyhenny mutta tuleepa tämäkin puoli rahanliikuttelusta nähdyksi.

Muutaman vuoden kuluttua voisi olla kiva jos noita liiketiloja tai varastoja olisi pari-kolme ja asuntoja pari-kolme vuokralla. Jostain on kuitenkin aloitettava ja nyt on peli avattu yhdellä liiketilalla ja yhdellä asunnolla.

Lainaa huhtikuun lopulla yhteensä 292 781,76€. Täytyypi tehdä varallisuuskatsaus taas jossain vaiheessa. Tai muokata tuota listaustapaa niin että kiinteistöjen arvotukset tulisivat paremmin esiin. Nettovarallisuuden kun ajattelisi olevan plussan puolella ja uusin hankinta mukaan laskettuna sen pitäisi parantua noin 1400-1500€ kuukausitahtia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *