Kesähäät – hääbudjetti?

Sormukset vihkimisen merkiksi

Veli meni kesän aikana vihille! Tästä olen kerran tainnut mainita että sellainen tilaisuus olisi tulossa. Jäänyt vähän sivuroolin koko hömpötys. Kuvan pari on muuten stokkikuva. Pitäisikö alkaa käyttää niitä vai pitäytyä animaatioissa…? Vaikea sanoa. Olen vuosien aikana tykästynyt siihen animaatiohemmoon joka seikkailee milloin missäkin.

Häähumusta on selvitty ja alkuperäinen tarkoitukseni oli avata vähän sitä mikä oli meikäläisen hääbudjetti. Myönnän heti että en ole lainkaan hääihminen. Naimisiinmeno tuntui oikealta ratkaisulta lähinnä sen vuoksi miten yhteinen omaisuus ja vastuut ja puolisostatus menevät käsi kädessä. Puolisoina jaamme tietyt vastuut ja oikeudet ja olemme nyt niin symbolisesti kuin oikeudellisesti aviopari.

Symbolisuuden vuoksi en rahaa haluaisi haaskata. Televisiosta olen nähnyt miten hulvattomia summia voi yksinkertaisiin juhliin käyttää: me päätimme toisin!

Itse vihkiminen tapahtui maistraatissa. Niks, naks ja poks! Muutama minuutti ja se oli siinä. Silti, ihan kiva ja tunnelmallinen tuokio ja läheisimmät olivat läsnä todistamassa. Ei tarvittu ekstremeä tähän osuuteen mikä tekee aviosta lain silmissä pätevän. Hinta 0€.

Sormukset päätimme vain kaiverruttaa uusiksi. En näe järkeä kahdella sormuksella, kun kihlasormus on kerran jo valittu mieleiseksi ja siihen on laitettu rahaa. Kaiverrukset yhteensä 20€.

Aloitetaan hääpaikasta eli venuesta eli juhlamestasta. Merkkipäivä päätettiin noin vuotta ennen häitä. Suunnilleen samoihin aikoihin läheinen sukulaiseni ehdotti että hääjuhlan voisi pitää heidän luonaan, missä on hieno puutarha. No mutta selvä! Säiden ja häiden herran piikkiin laitettiin auringon tilaus paikalle, puutarhahäät kun olisivat tylsät sadesäällä. Juhlapäivänä oli helle kuten Suomessa melkeinpä koko kesän. Sujui siis mainiosti! Juhlapaikan kustannus meille: 0€.

Pelkällä tilalla harvoin tekee mitään. Meille tila eli puutarha tarjosi oivan avaran ratkaisun juhlien viettoon mutta toki tarvetta oli pöydille, tuoleille ja erilaisille taso- ja katosratkaisuille. Sattuipa niin että puutarhassa oli valmiina pari keinua ja paviljonki. Äitini halusi vuokrata telttakatoksen ja ruokapöytiä käyttöömme lahjaksi. Sukulaisilta hamuttiin lainatuoleja niin että jokaiselle halukkaalle löytyi lopulta sopiva sija. ”Huonekalukattaus” 0€.

Hääbändi kuuluu lähes aina ohjelmaan. Omissa häissä musiikista vastasi kaveri joka halusi että taustalla soi tilanteeseen sopiva äänimaailma. Kaveri on dj joten annoimme ilomielin jobin hänelle. Homma oli rautalangan simppeli: JBL:n matkakaiutin ja bluetoothilla puhelimesta musiikit ilmoille. Mukavaa, rentoa ja raikasta taustafiilismusiikkia kesäiseen juhlaan hintaan 0€.

Mitäpä olisi häät ilman ruokaa! Tässä teimme asiat niiiiiin pienellä vaivalla kuin vain suinkaan mahdollista. Puoliso teki kakkuja häitä edeltävän päivän. Kaikki muutkin ruoat teimme itse. Leipäjuustosalaattia jossa oli mukana mansikoita, couscousia josta saatiin hieman eksoottisempaa makumaailmaa, hodareita ja makkaraa! Kyllä! Puutarhajuhlissa voi syödä kuten grillijuhlissa syödään. Ihmiset odottavat helppoa ja nopeaa ruokaa, ei monimutkaisia gourmet-annoksia. Hodarisämpylät olivat laadukkaampia, emme valinneet halvimpia mahdollisia. Nakit ja makkarat ostettiin etukäteen pakkaseen -30% -tarroitettuina. Jälkiruoaksi tietenkin mansikka-kermakakkua!

Juomaksi tarjosimme mehua, kahvia, jäävettä, pikkuvissypulloja, olutta, viiniä ja mansikka-mustikkaboolia. Alkoholista tulee ilmeisesti helposti suuri kuluerä. Me pääsimme aika vähällä kun lähdimme ajatuksesta että emme juota ihmisiä humalaan ja hääjuhla on ennen puolta yötä ohitse. Ostimme itse asiassa olutta vähemmän kuin 1tölkki/kutsuttu henkilö. Viiniä oli valkoista ja punaista laatua hanalaatikollinen tarjolla, boolia riittävästi. Oluita jäi lopulta ylikin niin että sain vietyä pari iltakaljaa itselleni kotiin juhlien päätteeksi, ja kaveriporukalle annettiin ylijäämät boolista.

Ruokailuihin osallistui noin 45 henkilöä. Kaikkineen tarjoiluihin kului rahaa noin 350€. Alkoholin osuus tuosta yli 100€, ehkä jopa 150€ (1 punaviinilaatikko, 1 valkoviinilaatikko, 36 olutta, booliin viina- ja likööripullo).

Astiavuokraus on pop mitä tulee juhliin. Ostime Citymarketista juhannuksen jälkeen ”euron lavalta” vähän hienompia kertakäyttöastioita joka lähtöön. Grillijuhlissa on ihan ok syödä värikkäistä ja sitä tavanomaisinta ”kesäkahvila-valkoista” astiasarjaa fiinimmistä muovisekoite-paperilautasista. Oli meillä värikkäitä muovihaarukoitakin! Astiat 15€ ja kuppia ja lautasta ja servettiä ja pikkulusikkaa jäi yrityksen toimitiloihin asiakaskestityksiin käytettäväksi. Not bad.

Hääpuku saattaa olla, ainakin monelle morsiemelle, yksi epätaloudellisimmista ostoksista kuunaan. Lähdimme ajatuksesta että pukujen tulisi olla sellaisia joita voi käyttää myös muulloin kuin hääpäivänä. Minä en esimerkiksi tekisi frakkityyppisellä ratkaisulla mitään vaikka sellainen voisi yhden valokuvan vuoksi kiva ollakin. Valokuvaa varten en kuitenkaan pukua lähtenyt ostamaan vaan ostin kivan fiksun puvun joka kestää aikaa ainakin siten että voin käyttää pukua muodollisissa tilaisuuksissa vastakin. Oman pukuni hinta 225€. Se sisälsi kauluspaidan, solmion, takin ja housut. Kengät löytyivät jo valmiiksi, ne on ostettu valmistujaisiini vuonna 2007. Aika hyvä.

Häämatka on valinnainen osa hääbudjetin laskemista mutta päätin sen sisällyttää tähän. Teimme päätöksen matkan kestosta ja kohteesta jo hyvissä ajoin ja tartuimme tarjoukseen kun sellainen sattui kohdalle, noin 6-8kk ennen häiden ajankohtaa. 7 yön reissu sisältäen lennot ja majoituksen maksoi 425€. Kaikki reissun käyttörahat olin säästänyt erikseen Nordean e-possusysteemillä joten miellän matkan kustannuksiksi tässä vain matkan ja majoituksen.

Tässä menee nyt laskutavasta riippuen vähän eri määrä rahaa. Jos kuitenkin lasketaan niin että minä maksoin oman osuuteni häämatkasta ja oman pukuni sekä maksoin muut kulut, saadaan tällaisten helppojen kesähäiden kokonaisbudjetiksi 1035€. Tällä ruokittiin noin 45 henkeä, hankittiin tuleviksi vuosiksi käytettävä fiini puku ja saatiin viikon nollausmatka etelän lämmössä rannalla loikoillen.

Naimisiin kruunattu iosphere.

Tuohon loppuun nyt kuitenkin laitoin animaatiohemmon. Mikä on parempi? Jatkanko hemmon kanssa vai kirkastetaanko näkymiä laadukkaammilla mutta tylsillä stokkikuvilla? Tuo hemmo on aika symppis kuitenkin..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *