Auton parkkeeraamisen ihanuus ja autuus. Ja hinta.

Elokuussa tajusin että olin tyhmäillyt. Vuodenvaihteessa muuttunut kakkostyön parkkikäytäntö teki sen että ilmaisista keskustaparkeista tietyllä paikalla nauttinut minä menetti etuuden ja minusta tuli näppärää parkkisovellusta käyttävä minä.

Kun kakkostyössä teen kerrallaan tunnista muutamaan tuntiin töitä ja käyn siellä säännöllisesti, parkkimaksuihin kuluu rahaa. No minä olin syöttänyt erheessä maksutietoihin debit-kortin numeroiden sijasta luottopuolen numerot. Toki olin huomannut asian mutta en sen kummemmin ajatellut – parkkeerauksesta kun pitää maksaa.

Syyskuuhun tullessa olin kypsynyt toistuviin p-maksuihin ja siirryin viemään autoa kauemmas, paikkaan missä saa muutaman tunnin olla kiekolla ilmaiseksi. En ole vielä tätä kirjoittaessa laskenut summaa minkä olen parkkeihin alkuvuoden aikana käyttänyt. Mutta kun teen laskutoimituksen saan tuloksen nopeasti selville:

Parkkimaksut

140,90€.

Olen sanaton. En olisi ikimaailmassa kuvitellut että se on noin paljon. Niin helppoa se on sovelluksesta vain laittaa parkkia päälle ja lisätä aikaa tarpeen mukaan.

Onneksi sain älynväläyksen asiasta ja elokuun lopulla siirryin parkkikiekko + kävely -toimintamalliin.

140,90€!!! Tuossa on sellainen raha mitä ei olisi todellakaan tarvinnut käyttää. Oma sokeus omaan talouteen on joskus hyvinkin todellista. Useita asioita huomaan ja osaan vetää senttiä pitkäksi. Ja sitten tulee joku tällainen. Ei auta kuin ajatella että vuositasolla tuo parkkeeraaminen maksaisi 211,35€ ja koska lopetin tuon tyhmyyden säästän edes käyttämättömien parkkien verran loppuvuonna. Eli 70,45€.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *